Suomi on täynnä kauniita vesistöjä, joten luontoretkiin on helppoa yhdistää myös erilaisia melonta- ja soutureittejä. Ja mitä monipuolisempia aktiviteetteja retkeen saa lisättyä, sitä enemmän reissusta yleensä saa irti. Melominen ja soutaminen onnistuu myös lasten kanssa retkeiltäessä ja mikä olisikaan hienompi elämys, kuin vaellus ja telttaretki yhdistettynä vaikka kanoottiväylään mahtavissa Suomen metsämaisemissa.
Reitti omien taitojen mukaan
Etenkin Itä- ja Pohjois-Suomeen on suunniteltu erilaisia vesistöreittejä ja valmiita vaelluksia, joista osan voi kulkea vesireittejä pitkin. Onkin turvallisinta kulkea virallisia ja merkittyjä reittejä ja kannattaa hankkia vaikka netistä kartta, josta näkee eri vesistöreittien vaikeustason. Etenkin koskia ja muita haasteellisempia reittejä kannattaa aluksi välttää ja suosia helpompia väyliä. Kannattaa tarkistaa myös, onko reitillä matalikkoja, kivikkoja tai matalia siltoja, jotka vaikuttavat siihen missä kohtaa väylää kannattaa edetä. Myöskään yksin tai kokemattomassa seurassa ei kannata lähteä vesistöretkelle. Useiden hyvien reittien varrella on yleensä liikuntakeskuksia ja yhdistysten pitämiä melontakerhoja, joiden yhteisille ryhmässä tehtäville retkille voi osallistua taitotasosta riippumatta. Myös oman oppaan voi palkata, jos mielii reissuun ilman ryhmää yksinään tai perheen kanssa.
Erilaisia vesireittejä löytyy ympäri Suomea. Varsinais-Suomessa reittejä on esimerkiksi Kiskonjoessa ja Perniönjoessa. Perniönjoen reitti on lyhyt, 23 kilometriä pitkä kanoottireitti, joka soveltuu hyvin vasta-alkajille. Se on merkitty opastein ja sen varrella on useita taukopaikkoja. Kiskonjoen väyläkin on melko helppokulkuinen. Se on kuitenkin 70 kilometriä pitkä ja reitti sopiikin hyvin reissulle, jonka aikana yövytään matkan varrella. Itä-Suomesta löytyy eri mittaisia melontareittejä, joista osa sopii aloittelijoille ja toiset hieman kokeneemmille. Esimerkiksi Etelä-Savossa sijaitseva Norppareitti on todella laaja. Se yhdistää eri vesistöt yhdeksi verkostoksi, jonka yhteispituus on yli 500 kilometriä. Suurin osa on järviväylää, mutta myös jokia ja koskia on mahdollista päästä laskemaan. Pohjois-Suomestakin löytyy useita eri vesireittejä, jotka soveltuvat retkeilyyn. Tunnetuin näistä on varmasti Karhunkierros, jonka reitistä osan voi kulkea vaikka Oulankajokea pitkin meloen.
Oikeat varusteet vesille
Useilta vesistöjen äärellä sijaitsevilta luontokeskuksilta voi vuokrata erilaisia liikkumisvälineitä, kuten soutuveneitä, kanootteja ja kajakkeja. Tämän lisäksi myös muitakin retkeilytarvikkeita, pelastusliivejä ja telttoja voi yleensä vuokrata luontokeskuksista. Omia varusteita ei siis tarvitse hankkia heti, vaan kokeilemaan pääsee aluksi helposti lainavälineillä. Omankin kanootin voi ottaa helposti mukaan reissuun, sillä sen voi kuljettaa retken lähtöpaikalle auton kattoon kiinnitettävällä telineellä.
Vesillä liikkujalle on ehdottoman tärkeää käyttää aina melontaan soveltuvaa pelastusliiviä tai kellunta-asua. Lasten kanssa reissatessa kannattaa aina tarkistaa pelastusliivien ajanmukaisuus, erityisesti painorajat. Muita tärkeitä varusteita ovat melat, tyhjennysväline ja avokanootilla liikuttaessa kanoottiin kiinnitetyt kellukkeet. Lisäksi kannattaa käyttää kypärää. Etenkin hankalammilla väylillä liikuttaessa se on tärkeä varuste, mutta aloittelijoiden kannattaa käyttää kypärää aina. Pilli hätämerkin antamista varten kannattaa olla mukana, ellei sitä ole valmiiksi pelastusliiviin kiinnitettynä. Matkaan tulee ottaa myös kartta, kompassi, sekä vesitiiviiseen pussiin pakattu puhelin ja varavirtalähde. Mikäli olosuhteet ovat erityisen viileät tai reissussa ollaan pitkään, kannattaa laittaa ylle kuiva- tai märkäpuku ja ottaa tarpeeksi vaihtovaatteita mukaan. Heijastimellisia ja kirkasvärisiä vaatteita ja asusteita kannattaa suosia.