Suomessa on mahdollista retkeillä ja vaeltaa vuodenajasta riippumatta. Jokaisen suomalaisen on mahdollista päästä hiihtämään milloin vain oman paikkakuntansa hiihtoladuilla. Kunhan vain on lunta. Vähälumisten talviemme vuoksi hiihtämisestä pitävien Etelä-Suomalaisten on usein lähdettävä pohjoisemmaksi tai Itä-Suomeen, jotta lunta olisi tarpeeksi hiihtoretkeä varten. Toisaalta erilaisia hiihtoputkia on rakennettu hiihtämisen mahdollistamiseksi lumettomana aikana, ja latuja on pyritty ylläpitämään myös lumettamalla niitä. Tämä ei kuitenkaan korvaa kunnollista laturetkeä luonnossa. Kaikkien laskettelukeskusten yhteydessä on yleensä ylläpidettyjä ja valaistuja hiihtolatuja ja mitä korkeammalle pohjoiseen on mahdollista päästä, sitä pidempiä reittejä on yleensä tarjolla.
Hiihtovaellus on mahtava tapa päästä tutustumaan Suomen talviseen luontoon. Kuitenkin kannattaa ottaa muutamia asioita huomioon, etenkin jos lähtee ensimmäistä kertaa pidemmälle reissulle talviaikaan. Retkiseuran merkitys korostuu olosuhteiden ollessa huonommat. Yksin ei kannata lähteä reissuun ainakaan ennen kuin kokemusta on karttunut sen verran, että omiin taitoihin voi varmasti luottaa. Vaikka olisikin vaeltanut yksin kesäaikaan, kannattaa talvivaellukselle ottaa kaveri mukaan. Talviretken hyvä suunnittelu ja varustautuminen ovat myös tärkeitä asioita. Vaikka kesävaelluksilla olisikin käynyt usein kevyemmällä varustuksella ja lähes hetken mielijohteesta, talviaikaan kannattaa etukäteisvalmisteluihin käyttää hieman enemmän aikaa.
Oikeat varusteet talvivaellukseen
Tiesitkö, että on olemassa useita erilaisia suksia? Yleensä kaikki tietävät luisteluun tarkoitettujen ja perinteisten suksien erot, mutta näiden lisäksi on myös metsään ja tuntureille varta vasten suunniteltuja suksia. Metsäsukset ovat normaaleja murtomaasuksia pidemmät ja leveämmät. Tämä johtuu siitä, että ne on suunniteltu kannattelemaan hiihtäjää paremmin hangella. Niissä on yleensä eräsiteet, joissa käytetään tavallisia talvisaappaita. Metsäsuksiin voi valita käyttökohteen mukaan joko enemmän pitoa tarjoavan pohjan, kuten suomupohjan. Vaihtoehtoisesti voi valita pohjan, johon voi itse levittää voiteen sään ja olosuhteiden mukaan.
Erä- eli tunturisukset on tarkoitettu soveltumaan liukkaampiin oloihin, kuten keväthangille tai jyrkille tunturirinteille. Ne ovat metsäsuksia lyhyemmät ja kapeammat ja niissä on ylimääräistä pitoa antavat teräskantit. Eräsuksiakin saa erilaisilla pohjilla ja niihin yleensä kuuluu eräsiteet, joissa käytetään niihin soveltuvia monoja. Myös tavallisia ja liukulumikenkiä voi kokeilla retkeilyyn, vaikka pidemmälle reissulle sukset ovatkin parempi valinta. Erilaisiin olosuhteisiin tarkoitettuja sauvoja on useita erilaisia. Jos hanki on pehmeämpää, kannattaa valita pidemmät sauvat kuin kovempaan maastoon. Myös sompa voi olla sitä leveämpi, mitä upottavampaa lumi on. Perussauvoillakin toki pärjää, mutta etenkin pitkälle reissulle lähtiessä kannattaa ottaa varasauvat mukaan siltä varalta, että sauva sattuu matkalla katkeamaan.
Liikkumisvälineiden lisäksi matkaan tarvitaan myös kaikki samat tarpeelliset tavarat kuin kesälläkin retkeiltäessä. Makuupussi, alusta, teltta, keittovälineet, vesipullo, puukko, eväät, puhelin, kartta, kompassi, tulentekovälineet ja vaihtovaatteet ovat tärkeimpiä varusteita. Tämän lisäksi talviaikaan on hyvä ottaa mukaan kirves, teleskooppilapio, naskalit, sekä talviolosuhteisiin sopivia teltan kiinnitysvaarnoja.
Missä tämä kaikki varustus sitten kuljetetaan? Kaikki painavat ja hankalasti kuljetettavat tavarat kannattaa laittaa vedenpitäviin reppuihin ja suojapusseihin. Sitten ne pakataan ahkioon, jota vedetään perässä vetolaitteen avulla, joka kiinnitetään selässä olevaan kevyesti pakattuun rinkkaan. Tavarat kulkevat näin kevyemmin kuin selässä kannettuna ja jos useamman retkeilijän tavarat mahtuvat yhteen ahkioon, voidaan vetäjää vaihdella reissun aikana voimien mukaan.