Telttailu ja kotimaan matkailu erilaisissa luontokohteissa on kasvanut viime vuosien aikana. Siihen, että retkeilystä, vaeltamisesta ja luonnon lähellä olemisesta pidetään kovasti, on useita syitä. Toiset ihmiset ovat tottuneet lapsesta asti olemaan ja liikkumaan luonnossa. Retkeilyyn kannustaa myös monien työ- ja rahatilanne. Kun budjetti on pieni, pyritään keksimään vaihtoehtoisia ratkaisuja, jotta reissun päästään silti lähtemään. Kotimaassa retkeily onkin erittäin edullista puuhaa. Vaikka joitain varusteita toki tarvitaan, niitä on mahdollista myös lainata. Erilaiset Suomen luontokeskukset ja yhdistykset tarjoavat retkitarvikkeita lainaan tai vuokralle. Myös erilaisia laavuja ja erätupia on Suomi pullollaan, joten aivan ilmaistakin majoitusta on tarjolla.
Ruokaa luonnosta
Luontoon lähdetään edelleen hankkimaan ravintoa. Metsästysharrastus on säilynyt maassamme suosittuna ja vuosittain noin 300 000 suomalaista lunastaa metsästyskortin. Myös yhä useampi nainen innostuu metsästyksestä. Syynä metsästyksen suosion säilymiseen on luonnossa liikkumisen lisäksi ruuan hankkiminen. Kun tehomaatalous ja eläinten olot kasvatuslaitoksissa puhuttavat mediassa entistä enemmän, kasvissyönnin sijasta yhä useampi etsii vaihtoehtoisia tapoja lihan hankkimiselle. Riistalihaa pidetäänkin huomattavasti eettisempänä valintana.
Myös kalastus on säilyttänyt suosionsa vapaa-ajan harrastuksena ja yhä useamman sillan pielessä näkee ihmisiä ongella. Retkille ja vaelluksille parhaiden suomalaisten kalavesien äärelle lähdetään edelleen. Myös marjoja ja sieniä lähdetään usein keräämään omia lähimetsiä kauemmas, mikä vaatii hieman enemmän erätaitoja ja kenties yöpymistä metsässä. Etenkin erikoisempia kerättäviä, kuten hilloja matkustetaan hankkimaan kauemmas.
Luonto nostaa kuntoa
Kunnon kohotuksen vuoksi vaeltavien määrä on kasvanut. Etenkin vaikeakulkuisemmat maastot kutsuvat hieman pidempään ja rankempia reittejä kulkemaan tottuneita. Luonnosta haetaan haastetta, minkä voi nähdä arjen yksitoikkoisen elämän vastapainona. Mikäli omat taidot ja voimavarat vähänkin epäilyttävät, reissuun kannattaa lähteä toisten kanssa yhdessä ja valita kohteeksi merkityt reitit. Hankalakulkuisiin paikkoihin vaeltaessa kannattaa aina varautua juomalla, eväillä sekä puhelimella ja kartalla. Extreme-kokemuksia hakevillekin Suomen maastosta löytyy haastetta. Erilaisia kalliokiipeilypaikkoja on useita ja halutessaan osan vaelluksestaan voi edetä melomalla järvien, jokien ja hurjana virtaavien koskienkin halki.
Opi itsestäsi ja ympäristöstäsi
Erätaitojen oppimista pidetään edelleen tärkeänä. Kuuluu yleissivistykseen osata tehdä nuotio ja käyttäytyä luonnossa jokamiehenoikeuksien mukaisesti. Luonto opettaa meille muutenkin paljon kaikenlaista. Vaelluksen aikana ihmisen on mahdollista oppia itsestään ja matkakumppaneistaan. Usein erilaiset työyhteisöt nivoutuvat aivan uudella tavalla yhteen, kun sen jäsenet viettävät päivän tai pari metsässä toistensa kanssa. Myös perheenä yhdessä olemisesta oppii ja etenkin vilkkaiden lasten kanssa retkeily luonnossa kannattaa, sillä metsillä on rauhoittava vaikutus. Ja kun kaiken aikaa on jotakin puuhasteltavaa ja katseltavaa, energiaa kuluu kuin itsestään ja mieli on rauhallisempi.
Myös oppiminen luonnossa on helpompaa, ja nykyään etenkin alakoulut ovat siirtäneet osan oppitunneista suoritettavaksi ulkoilmassa tai koulun lähimetsän kalliolla istuskellen. Lapsille on hyvä opettaa luontoretken yhteydessä eri kasveista ja eläimistä ja niiden elinolosuhteista. Myös luonnon säilyttämisen ajankohtaisia aiheita on hyvä kerrata metsäretkillä. Lapset ymmärtävät kierrätyksen ja luonnonvarojen säästämisen tärkeyden paremmin, kun niistä puhutaan luonnon äärellä.
Myös omaan kotimaahamme ja sen historiaan tutustuminen on mukavaa retkellä ollessaan. Erilaisiin luonnon muovaamin ilmiöihin voi tutustua vaellusten aikana. Suuret nähtävyydet, kuten salpausselät, tai pienemmät yksityiskohdat joihin kuuluvat lukuisat siirtolohkareet, hiidenkiukaat ja pirunpellot ovat muovautuneet tuhansien vuosien saatossa. Näihin liittyviä ilmiöitä voi ihastella reissullaan.
Myös ihminen on muuttanut ja muovannut luontoa omiin tarpeisiinsa. Erilaisten kaivosalueiden ja louhosten, rajalle pystytettyjen pitken kivipaasijonojen ja tekojärvien merkitystä voi pohtia retkellä ollessaan. Olipa reittisi mikä tahansa, ennalta tuttu lähimetsä tai ensimmäistä kertaa kokeilemasi jylhä kallioreitti, voit olla varma että reissullasi opit aina jotain.